LINAK on valmis aloittamaan toiminnan Venäjän markkinoilla uuden Moskovan tytäryhtiön kautta
OOO LINAK perustettiin 1. maaliskuuta Moskovaan. Yhtiö keskittyy toimimaan Venäjän, Ukrainan, Kazakstanin ja Valko-Venäjän markkinoilla.
Yritysuutiset: 23. maaliskuuta 2012
Lähes 10 vuoden ajan LINAK-tuotteiden Venäjän myyntiä on
pääasiallisesti hoitanut Pietarissa sijaitseva jälleenmyyjä, OOO FAM. Nyt on mielestämme oikea aika avata oma tytäryhtiö Venäjällä.
Uskomme kasvuun BRIC-maissa
Venäjän hallitus on ilmoittanut, että terveydenhuoltoon tullaan panostamaan jatkossa
aiempaa enemmän. Kuten muuallakin, myös Venäjällä vaikuttaa globaali demografinen suuntaus, väestön ikääntyminen. OOO LINAK tulee kiinnittämään erityistä huomiota sairaalasänkyihin tarkoitettujen karamoottorijärjestelmien myyntiin markkina-alueellaan.
|
|
– Arvioimme, että Venäjällä on noin miljoona sairaalasänkyä, joista suurin osa ei ole sähköisesti säädettäviä. LINAK on lähtöisin Tanskasta, jossa on arviolta noin 33 000 sairaalasänkyä,
joista yli puolessa on sähkösäätö, sanoo Per Rosenberg Andersen, yhtiön varajohtaja.
Lisäargumentteina laajentumiseen voidaan mainita maan elintason kohoaminen, joka lisää
vaatimuksia kotisänkyjen ja toimistokalusteiden toimintojen tasoon. Kolmantena tekijänä LINAK uskoo BRIC-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) valtavaan potentiaaliin ja yhtiö on jo etabloitunut Brasiliaan ja Kiinaan.
– Me näemme Venäjän suurena ja kiinnostavana markkina-alueena, ja uskomme, että voimme
viisinkertaistaa myyntimme siellä seuraavien viiden vuoden aikana, Per Rosenberg
Andersen jatkaa.
Toisena painopisteenä alkuvaiheessa ovat maatalous- ja maanrakennuskoneet. – Useilla kansainvälisillä konevalmistajilla on suunnitelmissa laajentaa toimintaansa Venäjän markkinoille, ja
juuri tällaisessa kehityksessä me haluamme olla mukana. Meidän täytyy olla paikallisesti edustettuna, jotta voimme toimittaa karamoottoreita ja älykkäitä ratkaisuja valmistajien koneisiin, sanoo Per Rosenberg Andersen.
|
Halutessasi lisätietoa, ole hyvä, ota yhteyttä paikalliseen LINAK tytäryhtiöön tai jälleenmyyjään.
Tarjoamme innovatiivisia karamoottoriratkaisuja, jotka parantavat ihmisten elämänlaatua ja työympäristöä.
Haluamme olla maailman johtava innovatiivisten, sähkökäyttöisten karamoottorijärjestelmien markkinajohtaja ydinliiketoiminta-alueillamme.
Updated: 26. maaliskuuta 2012 10:30