select
 
LINAK A/S air photo

LINAKin historia lyhyesti

Vuonna 1976 Bent Jensenin, LINAKin nykyisen toimitusjohtajan ja omistajan, isä taivutteli vastahakoista poikaansa siirtymään Christian Jensen and Sons -perheyrityksen johtoon. Se oli hänen isoisänsä vuonna 1907 perustama pieni seitsemän työntekijän yritys. Vuonna 1976 yritys valmisti hihna- ja kiilahihnavälityksiä, myllyjä ja ahjoja. Ei ihan sitä, mitä vastavalmistuneella koneinsinöörillä oli mielessä tulevaisuuttaan varten.

Niinpä Bent Jensen antoi itselleen viisi vuotta aikaa olemassa olevan tuotannon rationalisoimiseen ja uuden tuotteen kehittämiseen, joiden avulla hän pystyisi laajentamaan yritystä tulevaisuudessa. Jo kolmen vuoden kuluttua hän saavutti tavoitteensa, ja sen jälkeen yritys on kokenut melkoisen muodonmuutoksen.

Ensimmäinen karamoottori
Uusi tuote, jonka Bent Jensen kehitti, oli ensimmäinen lineaarinen karamoottori, jonka hän lanseerasi vuonna 1979.
 
Hän sai idean kehittäessään pyörätuolia onnettomuudessa vammautuneelle opiskelutoverilleen. Näin aivan alusta lähtien liikkeellepanevana voimana LINAKin toiminnassa on ollut halu kehittää innovatiivisia ratkaisuja, jotka parantavat ihmisten elämänlaatua ja työympäristöä.

Hyvin pian lineaarinen karamoottori osoittautui hyödylliseksi myös monissa muissa käyttökohteissa. Alkuun karamoottoreita myytiin maataloussektorille, jossa niitä käytettiin niittosilppureissa. Tämä oli vasta alkua. Nykyään lineaarisia karamoottoreita käytetään ergonomian parantamiseen hyvin erilaisissa työympäristöissä, kuten toimistoissa, sairaaloissa, maataloudessa ja teollisuudessa.

Laajentuminen
LINAK on kasvanut nopeasti siitä lähtien, kun se toi karamoottorit markkinoille vuonna 1980. Vuonna 1986 yritykseen liitettiin elektroniikkaosasto valmistamaan ohjausyksiköitä karamoottoreille.
 
Laajentuminen jatkui läpi Euroopan Yhdysvaltain markkinoille ja myöhemmin myös kaukoitään Kiinaan, Intiaan ja Japaniin.
 
Tänä päivänä LINAK on kansainvälinen yritys ja maailman johtava sähkökäyttöisten lineaaristen karamoottoriratkaisujen kehittäjä ja valmistaja. LINAK on edustettuna eri maissa ympäri maailmaa tytäryhtiöiden ja jälleenmyyjien kautta - jatkuvasti laajentaen markkinaosuuttaan.

 

Liiketoiminta LINAKin kanssa
Me emme halua olla asiakkaillemme vain yksi toimittaja muiden joukossa..
Tilaa uutiskirje
Pysy ajan tasalla LINAK-uutisista.