Tehdas keskittyy aluksi LINAKin DESKLINE-liiketoimintojen tukemiseen Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Yhdysvalloissa. Kysynnän kasvaessa ja uusien tuotejulkaisujen myötä LINAK aikoo asteittain laajentaa paikallisesti valmistettujen tuotteidensa saatavuutta eri puolilla Aasiaa. Ensimmäinen karamoottori lähetetään tehtaalta asiakkaalle vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Tehdas sijaitsee Chon Burin provinssissa 100 kilometriä Bangkokista kaakkoon. Paikka on ihanteellinen, sillä se on sekä tärkeän sataman että Bangkokin kansainvälisen lentokentän tuntumassa. Seudulla toimii myös monia autoteollisuuden toimittajia sekä muita huipputeknologiayrityksiä, koska alueella on paljon teknisesti osaavaa työvoimaa.
”LINAKin tehdas Thaimaassa on yritykseltämme merkittävä panostus Aasian markkinoille. Uskon vahvasti LINAKin ajattelumalliin, jonka mukaisesti yrityksemme haluaa toimia lähellä asiakkaitaan. Kilpailukykyisten tuotteiden toimittaminen nopealla aikataululla on olennainen osa tätä ajattelumallia.”
- Kurt Lorenzen, toimitusjohtaja, LINAK APAC
LINAKin toimitilat Thaimaassa pohjautuvat samaan periaatteeseen kuin sen tehtaat Tanskassa, Yhdysvalloissa, Slovakiassa ja Kiinassa. Näissä kaikissa hyödynnetään uusinta valmistustekniikkaa, ja tuotanto perustuu LEAN-periaatteille sekä prosessien jatkuvaan parantamiseen, jotta LINAK voisi toimittaa huippuluokan karamoottorijärjestelmiä ja laadukkaita palveluita asiakkailleen aina niin läheltä kuin suinkin mahdollista.