Brovst, Tanska, 2023
Veljekset ovat porhaltaneet täyttä höyryä eteenpäin aina yrityksen perustamisvuodesta 2017. Suoraan olohuoneesta käytettävä maanalainen viinikellari on osoittautunut hienoksi ideaksi. Nykyisin veljekset rakentavat erikokoisia viinikellareita erilaisiin tarpeisiin. Vinoragen valikoimassa on kaksi erilaista varastointitapaa viineille, ja molemmissa käytetään LINAK®-karamoottoreita: toiseen kellariin laskeudutaan portaita pitkin avaamalla lasinen lattialuukku, ja toisessa ratkaisussa viini nostetaan kellarista.
Hieno idea
Rasmus ja René Glindvad Kristensen ovat terässeppiä, ja he olivat jo pitkään halunneet perustaa oman yrityksensä. Heillä ei vielä ollut varsinaista yritysideaa, mutta eräänä päivänä heillä yksinkertaisesti välähti. Rasmus kertoo:
”Remontoimme tyttöystäväni kanssa kotiamme, ja minä halusin viinijääkaapin. En kuitenkaan saanut tahtoani läpi, sillä jääkaappi olisi vienyt liikaa kaappitilaa. En silti saanut ajatusta päästäni. Jäin viinijääkaapin sijaan pohtimaan, voisinko valaa teräslaatikon, joka laskettaisiin maahan lattian alle. Ryhdyimme veljeni kanssa tuumasta toimeen, ja kun projekti oli valmis, tiesimme, että yritysideamme oli syntynyt.”
Idea oli selvästikin hyvä, sillä tilauksia alkoi sadella varsin nopeasti, ja heti ensimmäisen vuoden jälkeen yritys työllisti veljekset jo kokopäiväisesti.
Luukku viinikellariin
Vinoragelle kävi nopeasti selväksi, että se tarvitsi voimakkaan ja kestävän karamoottoriratkaisun ensimmäiseen malliinsa, jossa viinikellariin kuljetaan lasisen lattialuukun kautta. Pian he valitsivat LINAKin:
”Ryhdyimme ensin kehittämään vaihtoehtoista ratkaisua, mutta se ei ollut riittävän hyvä. Sekä minä että veljeni tunnemme LINAKin tuotteet edellisistä työpaikoistamme, joten meille oli luonnollista ottaa yhteyttä juuri LINAKiin. LINAKilta löytyikin meille kaikin tavoin paras ratkaisu”, Rasmus kuvailee.
Veljekset kuitenkin huomasivat, että lasiluukun avaamiseen käytettävä karamoottori ei yksin riittänyt, sillä he halusivat myös toisenlaisen ratkaisun, jossa viini nostetaan kellarista. Tähän he tarvitsivat kaksi voimakasta karamoottoria. Rasmus kertoo:
”Toiseen malliimme tarvittiin jotakin ihan muuta, sillä siinä viini nostetaan kellarista sen sijaan, että se haettaisiin sieltä itse. Tarvitsimme rinnakkaisajojärjestelmän, jolla voitaisiin nostaa jopa 200 viinipulloa kerralla. Saimme taas kerran hyviä ohjeita LINAKilta ja löysimme yhdessä erinomaisen ratkaisun. LINAK ymmärsi, mitä tarvitsimme.”
Miksi viiniä kannattaa säilyttää maakellarissa?
Rasmuksen mukaan viinin säilyttämiseen maan alla on monta hyvää syytä:
”Se on ensinnäkin ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin viinijääkaappi, jossa viini pidetään viileänä sähköllä. Maakellarissa viiniä viilentää maan lämpötila, ja tämä tarkoittaa sitä, että ratkaisussa ei ole helposti rikkoutuvia jäähdytyselementtejä. Sähköä siinä käytetään vain silloin, kun karamoottorit ja valo ovat käytössä. Lisäksi ratkaisussamme käytettävä ruostumaton teräs auttaa pitämään viinikellarin viileänä.”
Rasmuksen mukaan Vinoragen viinikellareissa on monenlaisia hämmästyttäviä ominaisuuksia:
”Asiakkaamme ovat erityisen ihastuneita siihen, että lasiluukku avataan tai viiniteline nostetaan kellarista pelkällä napinpainalluksella ja yhdellä sulavalla liikkeellä. Asiakkainamme on niin viininystäviä kuin sisustussuunnittelijoitakin.”
Tulevaisuus
Vinoragen kaksi viinikellaria ovat jo vakiinnuttaneet asemansa Tanskan markkinoilla. Veljeksillä kuitenkin riittää kunnianhimoa myös pidemmälle:
”Seuraava vaihe on ryhtyä myymään ulkomaille. Olemme jo olleet yhteyksissä moniin jälleenmyyjiin, jotka voivat auttaa meitä. Suunnitelmissamme on myös uusia projekteja, ja LINAK on tietysti mukana myös tulevissa ratkaisuissamme”, Rasmus tiivistää.
Lue lisää Vinoragesta yrityksen omalta sivustolta