Lisää henkilökunnan tuottavuutta
Ihmisten on noustava tuolilta ja liikuttava joka tunti vähintään viiden minuutin ajan. Mikrotauot vähentävät väsymystä. Monilla työntekijöillä ei ole mahdollisuutta poistua työpisteeltään aina tunnin välein. Korkeussäädettävien työpöytien avulla työntekijät voivat pitää tauon staattisesta asennostaan lähtemättä työpisteeltä.
Luo joustavia työpisteitä
Sähköisesti säädettävien pöytien käyttäjät voivat säätää pöydän työtehtävän mukaan nopeasti ja vaivattomasti yhdellä painikkeella. Jos esimerkiksi työtoveri tai asiakas poikkeaa työpisteellä, pöydän voi hetkessä säätää ryhmätyökorkeuteen, jolloin yhdessä työskentely sujuu mukavasti. Lisäetuna on myös se, että seistessä neuvottelut ja työn lomassa tulevat keskeytykset pysyvät lyhyinä.
Parantaa työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia
Tutkimukset ovat osoittaneet, että vuorottelu istumisen ja seisomisen välillä vähentää epämukavuutta ja estää monien työntekijöiden työpäivän loppupuolella kokemaa väsymystä.
Työpaikalla järjestettävien fyysistä aktiivisuutta lisäävien ohjelmien on myös osoitettu vähentävän sairauspoissaoloja jopa 32 prosentilla (lähde: James A Levine, MD, PhD, Mayo-klinikka ja Selene Yeager).
Mayo-klinikan tutkimus osoittaa, että vuorokaudessa voi polttaa ylimääräiset 340 kaloria, jos työpäivän aikana työskentelee istumisen sijaan seisaaltaan kahden tunnin ajan.
Estää vammoja
Työpisteen sovittaminen työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden mukaiseksi voi vähentää työhön liittyvää stressiä. Vuorottelu istumisen ja seisomisen välillä vähentää työhön liittyviä riskejä vielä lisää, sillä tällöin voidaan välttää staattisiin asentoihin liittyviä ongelmia.