Referenssi

Jätevedenkäsittelylaitos on käyttänyt LINAKin tuotteita jo kuusi vuotta

Faaborg Renseanlægin osastopäällikkö Dennis Pedersen päätti vuonna 2013 omien sanojensa mukaan ”ottaa riskin”. Kun yritys oli kunnostamassa 23 kääntöluukkuaan, Pedersen päätti varustaa ne kaikki sähkökäyttöisillä LINAK-karamoottoreilla. Vuonna 2013 LINAKin ratkaisu jätevedenkäsittelyyn oli uutuus, ja tämä Faaborgin kaupungissa sijaitseva laitos otti sen käyttöön ensimmäisten joukossa. Kysyimme Pederseniltä nyt kuusi vuotta myöhemmin, miten asiat sujuivat.

Faaborg 2019

Myönnän, että olin aluksi hieman epävarma siitä, kestäisivätkö karamoottorit laitoksemme rankat olosuhteet. Osa niistä on upotettu rikkivetyyn, joka tavallisesti syövyttää kaiken. Ne ovat kuitenkin kestäneet!” Faaborg Renseanlægin osastopäällikkö Dennis Pedersen kertoo. 

Voimme siis merkitä seurantalistamme ensimmäisen ruudun: karamoottorit toimivat edelleen. Pedersen kertoo: 

Meillä oli luonnollisesti joitakin alkuhankaluuksia, mutta se on ihan normaalia. Kun saimme tilanteen hallintaan, kaikki toimi täydellisesti. Nyt olen erittäin tyytyväinen, että uskalsin siirtyä uuteen järjestelmään vuonna 2013. En ole katunut päätöstäni.”

Säästöt
Kun Pedersen sijoitti LINAKin tuotteisiin vuonna 2013, hän odotti merkittäviä säästöjä. 

Yksi suurimmista odotuksistani oli, että LINAKin sähkökäyttöinen ratkaisu toisi meille säästöjä. Näin myös todellakin kävi. Ensinnäkin karamoottorit olivat huomattavasti perinteisiä ratkaisuja edullisempia. Toisekseen olemme säästäneet useita satoja tuhansia kruunuja huoltokustannuksissa. LINAKin tuotteiden hankinnan yhteydessä ei tarvitse solmia huoltosopimuksia, sillä huoltoja ei yksinkertaisesti tarvita. Karamoottorit vain toimivat ja huolehtivat itse itsestään”, Pedersen kertoo ja jatkaa: 

Olemme säästäneet sähköasennuskustannuksissa ja henkilötyötunneissa, sillä meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia – moottorit ovat yksinkertaisesti vain toimineet. Meidän ei tarvitse päivittäisessä työssämme edes pohtia mitään karamoottoreihin liittyvää, vaan voimme keskittyä kiinnostavampiin tehtäviin.

LA36 Faaborg Renseanlægissä
 

Helppo vaihtaa
Yritys varusti 23 kääntöluukkuaan LINAK-karamoottoreilla vuonna 2013. Venttiileillä on erittäin tärkeä tehtävä: niiden on pidäteltävä jätevettä niin, että se ei pääse mereen ennen aikojaan. Koska tämä on niin tärkeää, Pedersenille oli päivänselvää, että kaikki tuotantokatkokset olisi voitava ratkaista mahdollisimman nopeasti. 

Meille on ensiarvoisen tärkeää, että tuotantokatkosten jälkeen on voitava jatkaa toimintaa mahdollisimman pian, ja tässä LINAK-karamoottoreista on ollut paljon hyötyä. Jos karamoottorissa on vikaa, voimme vaihtaa sen lähes välittömästi. Pidämme aina pari ylimääräistä moottoria varastossa, ja oma teknikkomme voi vaihtaa ne helposti, sillä ne painavat vain noin 7 kiloa. Varastossamme olevat karamoottorit kuitenkin vain lähinnä keräävät pölyä, sillä emme ole tarvinneet niitä lainkaan järjestelmän sisäänajon jälkeen”, Pedersen kertoo.

Faaborgin uusi käsittelylaitos
Nykyisen jätevedenkäsittelylaitoksen viereen on parhaillaan rakenteilla uusi, huippumoderni laitos. Kun se valmistuu, nykyinen laitos suljetaan. Pedersen aikoo käyttää uudessakin laitoksessa LINAKin ratkaisuja kaikkialla, missä niitä tarvitaan. 

Olen vakuuttunut siitä, että tulevaisuus on sähkökäyttöisissä – ja varsinkin LINAKin tarjoamissa akkukäyttöisissä – ratkaisuissa. Vältän ilmaa hyödyntäviä ratkaisuja kaikkialla, missä vain voin, sillä niillä on taipumus vuotaa ja niiden korjaaminen on kallista”, Pedersen toteaa. 

Hän haluaa käyttää LINAK-karamoottoreita muuallakin kuin uudessa laitoksessa. 

Olemme itse asiassa jo asentaneet LINAKin tuotteita muutamaan muuhunkin laitokseen, joista vastaan. Meillä on ollut LINAK-karamoottoreista erittäin myönteisiä kokemuksia, joten tulen harkitsemaan niitä kaikilla niillä alueilla, joilla nykyiset ratkaisumme eivät enää toimi” Pedersen kertoo ja toteaa lopuksi: 

Minulta on kysytty monta kertaa, suosittelisinko LINAK-karamoottoreita käyttäviä ratkaisuja myös muille. Olen vastannut aina myöntävästi. On hyvä haastaa perinteiset ratkaisut ja kokeilla jotakin uutta. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että uskalsin kokeilla LINAKin tarjoamaa uutta ratkaisua vuonna 2013.

Lisätietoja LINAKin ratkaisuista jätevedenkäsittelyyn.

Tiedostot

Focus on wastewater treatment

Helppo valvonta ja seuranta varmistavat, että jätevesilaitokset toimivat optimaalisesti. Lue tästä esitteestä, kuinka LINAK helpottaa jäteveden käsittelyä karamoottoriratkaisuillaan.

Tilaa LINAKin uutiskirje

Seuraa karamoottoriteknologian kehitystä sekä sitä, miten tämänhetkiset megatrendit vaikuttavat siihen ja miten se vastaa tulevaisuuden globaaleihin haasteisiin.