Ota yhteyttä meihin
Uutiset 20. elokuuta 2019

Käyttötilastot uudessa Desk Control -sovelluksessa

Helppo käytön aloitus, automaattinen pöytään yhdistäminen sekä paljon entistä enemmän tilastotietoa. LINAK® Desk Control™ -sovellukseen on tehty merkittäviä muutoksia, jotka parantavat käyttäjien mahdollisuuksia asettaa itselleen tavoitteita ja hyödyntää työpöydän säätöä entistä aktiivisemmin – jolloin parantuvat myös heidän työskentelytapansa.

Desk Control -sovellukset

Säädettävä työpöytä ei ole pelkkä työasema, jonka ääressä joko istutaan tai seistään, vaan siinä on kyse liikkeestä. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että monet käyttäjät eivät täysin hyödynnä työpöytien tarjoamia mahdollisuuksia. Hyvistä aikomuksistamme huolimatta unohdamme usein liikkua päivän aikana.

Sen vuoksi olemme lisänneet useisiin pöytäohjaimiin sekä Desk Control -sovelluksiin muistutustoiminnon. Sovelluksen uusi versio sisältää merkittäviä parannuksia, jotka auttavat pöydän käyttäjää. Voit tutustua niihin alla:

Motivaatio kasvaa, kun palkinnot ovat näkyviä
Muistutustoiminto ja sen käyttäjää kannustavat ilmoitukset ovat yksi LINAK Desk Control -sovelluksen kulmakivistä. Sovelluksen uudessa versiossa tilastot ovat paljon entistä suuremmassa roolissa. Sen ansiosta käyttöliittymä on parantunut ja käyttäjä voi helposti seurata edistymistään päivän aikana.

Käyttäytymistieteiden tutkimuksen ansiosta tiedetään, että pienetkin palkinnot toimivat. Sen vuoksi sovelluksen satunnaiset ilmoitukset kehuvat käyttäjää ja hänen saavutuksiaan.

Helposti saatavilla olevat ja helppolukuiset tilastot
Tutkimukset ovat osoittaneet, että monet käyttäjät säätävät pöytäänsä mieluiten DPG-pöytäohjaimen kaltaisella kiinteällä pöytäohjaimella. Sen sijaan käyttäjät tarkastelevat tilastoja mieluummin puhelimestaan.

Käyttäjien tarpeisiin vastataksemme olemme helpottaneet päivittäisen edistymisen ja omien tavoitteiden saavuttamisen seuraamista. Lisäksi olemme korostaneet tietoa poltetuista kaloreista. Nyt sovellus seuraa käyttäjän edistymistä, asettaa hänelle tavoitteita ja ilmoittaa niiden saavuttamisesta.

Kerättyihin tietoihin ja asetettuihin tavoitteisiin pohjautuvat positiiviset ja kannustavat ilmoitukset muistuttavat käyttäjää vaihtamaan seisoma-asentoon ja auttavat häntä pysymään motivoituneena koko työpäivän ajan.

Sovelluksen ja pöydän automaattinen yhdistäminen
Lisäominaisuutena olemme varmistaneet, että pöytä muistaa puhelimen sen jälkeen, kun ne on ensimmäisen kerran paritettu. Kun käyttäjä saapuu pöytänsä ääreen aamulla, sovellus yhdistyy automaattisesti pöytään ja lataa tiedot siitä, mihin se edellisenä päivänä jäi.

Desk Control -sovellus tukee DPG:tä
Desk Control -sovellus täydentää työpöytääsi – etenkin jos se hyödyntää kaikkia intuitiivisen, Red Dot -muotoilupalkitun ja sisäänrakennetulla Bluetooth®-ominaisuudella varustetun DPG1C-pöytäohjaimen ominaisuuksia. Pöytäohjaimen ja sovelluksen paritus on helppoa, ja sovelluksen avulla käyttäjä voi tallentaa omat asetuksensa puhelimeen. Itse asiassa asentojen tallentaminen puhelimen sovellukseen ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Sovellus on saatavilla iOS- ja Android-laitteisiin. Lataa ilmainen sovellus App Store- tai Google Play -sovelluskaupasta.

Jos haluat lisätietoja LINAK Desk Controlista, itse sovelluksesta tai siitä, miten se voidaan mukauttaa brändiäsi vastaavaksi, ota yhteyttä lähimpään LINAKin tytäryhtiöön

Bluetooth®-sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG Inc:n omistamia rekisteröityjä tavaramerkkejä, joita LINAK® käyttää lisenssillä.

Haluatko kysyä jotakin?

- Tiimimme avustaa yritystäsi mielellään antamalla teknisiä tietoja, ohjeita projektien käynnistämiseen ja paljon muuta.

Ota yhteyttä