Hankkeessa hyödynnetään huipputeknologiaa ja uutta tapaa rahoittaa ympäristöystävällisiä parannuksia, ja se toimii ennakkotapauksena samantyyppisten laitosten uudistamiselle eri puolilla Yhdysvaltoja.
Chicagossa, Yhdysvalloissa, on käynnistymässä Glenbardin jätevedenpuhdistamon uudistamishanke, jossa hyödynnetään useiden tanskalaisyritysten, myös LINAKin, osaamista ja teknologiaa.
Hankkeen käynnisti Chicagossa Water Technology Alliance (WTA), ja sen tavoitteena on ennen pitkää johtaa muutoksiin, joissa ylijäämä- ja jäteveden käsittelystä tehdään tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää myös muualla Yhdysvalloissa.
LINAK tuo hankkeeseen automaatiota ja venttiilien ohjausta parantavan huippuluokan sähkökäyttöisen karamoottoriteknologiansa.
”Olen luonnollisesti innoissani, että LINAK osallistuu tähän merkittävään hankkeeseen”, LINAKin liiketoiminnan kehityspäällikkö Peter Vestergaard kertoo.
”Saamme loistavan tilaisuuden näyttää koko maailmalle, kuinka tehokkaita ratkaisumme ovat.”
Useita tapoja minimoida käyttökustannukset
LINAK-karamoottorit ovat erittäin kestäviä, ja ne on suunniteltu toimimaan ulkotiloissa, joten ne täydentävät erinomaisesti tanskalaisen venttiilivalmistaja AVK:n Chicagon modernisoidulle laitokselle toimittamia luistiventtiilejä.
”Perusteellisesti testatut karamoottorimme ovat jo monesti aiemmin osoittaneet arvonsa vaativissa olosuhteissa”, Vestergaard toteaa.
”Laitteistamme on poistettu usein heikoksi havaitut kohdat, kuten letkut ja pumput, joita on käytetty muissa järjestelmissä. LINAK-ratkaisuissa on tarkka takaisinkytkentä, ja ne on helppo integroida yleisiin ohjausjärjestelmiin. Itse asiassa karamoottorimme soveltuvat ihanteellisesti nykyaikaisiin vedenkäsittelyjärjestelmiin.”
LINAK-karamoottoriratkaisuja käytetään jo nyt Tanskan tärkeimmissä puhdistamoissa.
Uudet rahoitustavat nopeuttavat prosessia
Toinen ainutlaatuinen piirre hankkeessa on sen rahoitusmalli (ESCO). Sen avulla laitoksen omistajat voivat rahoittaa hankkeen etukäteen, ja sijoittajille varmistetaan sijoitetun pääoman tuotto uuden laitoksen käyttökustannuksissa muodostuneista säästöistä.
WTA-hankkeen odotetaan valmistuvan vuonna 2019. Valmistuttuaan Glenbardin puhdistamo tulee toimimaan esimerkkinä siitä, miten innovatiivinen pohjoismainen teknologia tehostaa vedenkäsittelyä ja tekee siitä ympäristöystävällisempää.
Tanskassa jätevedenpuhdistamot suodattavat typpeä ja fosforia, jolloin vesi ja ympäristö pysyvät puhtaampia. Laitosten energiatehokkuus on optimoitu, ja nykyaikaisimmillaan ne tuottavat 50 prosenttia enemmän energiaa kuin kuluttavat. LINAK-moottoreilla varustetut AVK-venttiiliratkaisut auttavat saavuttamaan tämän pienentämällä jännitteen 220 voltista 24 volttiin.
Faktat:
Glenbardin jätevedenpuhdistamo pystyy käsittelemään jopa 180 miljoonaa litraa vettä päivässä. Yhdysvalloissa on noin 4 000 muuta puhdistamoa, jotka on nykyaikaistettava lähivuosina.
Tanskan kauppaneuvosto ja Tanskan ympäristöministeriö tukevat hanketta maksamalla 10 prosenttia kehityskustannuksista. Hankkeeseen osallistuvat myös seuraavat tanskalaiset teknologiayritykset: Danfoss, Grundfos, AVK, Landia, Nissen Energiteknik ja DHI Group.