Ota yhteyttä meihin
Teknologia & trendit

Nyt on aika yhdistää makuuhuoneet älykotiin

Puheohjausta tukevat laitteet ovat muutamassa vuodessa muuttuneet tulevaisuuden ihmeistä tavallisiksi kodintarvikkeiksi. Älykodeissa keskityttiin aiemmin lähinnä turvallisuuden, ilmastoinnin ja valaistuksen hallintaan, mutta nykyisin yksinkertaisilla puhekomennoilla voidaan ohjata myös vapaa-ajanlaitteita, kuten säädettäviä sänkyjä.

Nyt on aika yhdistää makuuhuoneet älykotiin

Puheohjausta tukevat älykaiuttimet valtaavat alaa kaikkialla. Google Nestin ja Amazon Echon kaltaisia laitteita on nykyisin miljoonissa kodeissa eri puolilla maailmaa. Amazon kertoi jo tammikuussa 2019 myyneensä 100 miljoonaa laitetta pelkästään Yhdysvalloissa*, ja Google arvioi, että vuonna 2020 Google Assistantilla on 500 miljoonaa käyttäjää kuukaudessa**.

Oletko jo tänään keskustellut kotisi kanssa?
Puheohjaus on ollut älypuhelinten ominaisuus jo useita vuosia. Uudenlaisten laitteiden markkinoille tulon myötä monet aiemmin manuaalisista arkirutiineista tullaan tekemään puhekomennoilla. Sen sijaan, että käyttäisimme television kaukosäädintä tai etsisimme avaimiamme, voimme helpottaa arkeamme sellaisilla komennoilla kuin ”Alexa, sammuta televisio” tai ”OK Google, lukitse ulko-ovi”.

Nyt on aika yhdistää makuuhuoneet älykotiin
 

Puheohjauksen käynnistämässä vallankumouksessa on siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen. Mukavuutta lisääviä vapaa-ajanratkaisuja on alkanut tulla saataville, ja niiden avulla voidaan hallita esimerkiksi säädettäviä moottorisänkyjä. Kuvittele järjestelmä, joka nukkumaan mentäessä himmentää automaattisesti valot, lukitsee ulko-oven ja siirtää sängyn sulavasti nukkuma-asentoon, kun sanot: ”Hyvää yötä, Alexa!”.

Kaikki tämä sormeakaan nostamatta!

Säädettävistä kotisängyistä tuli entistäkin mukavampia
Säädettävien kotisänkyjen edistyksellisten säätöjärjestelmien innovatiivisena kehittäjänä ja valmistajana LINAK® ottaa luonnollisesti ilolla vastaan älykotien suosion kasvun. Kokonaisvaltainen ratkaisumme kattaa LINAK Wi-Fi -yksikön, pilvipalveluiden käyttöönoton, mukautetun sovelluksen sekä erilaisia älykodin toimintoja. Sen avulla sänkybrändit ja -valmistajat voivat tarjota asiakkailleen kodinkalusteita, jotka voidaan yhdistää Alexaan tai Google Assistantiin.

”Olemme tehneet säädettävien moottorisänkyjen yhdistämisestä älykotijärjestelmään mahdollisimman yksinkertaista”, kertoo LINAKin® digituotepäällikkö Helle Taanquist. ”Wi-Fi-yksikkö on helppo kytkeä LINAK-karamoottorijärjestelmään, minkä jälkeen mukautettu sovellus yhdistetään säädettävään sänkyyn järjestelmän puheohjauksen käyttöönottoa varten.”

Tulevaisuuden säädettävät sängyt älykoteihin
Taanquistille tiimeineen oli jo alun alkaen selvää, että ratkaisusta tehtäisiin mahdollisimman käyttäjäystävällinen ja valmistajien kannalta helppo innovatiivisten tuotteiden tarjoamiseksi.

”Tämä ei eroa muista uusista teknologiaratkaisuista. Mitä helpompi ratkaisu on asentaa, integroida ja käyttää, sitä nopeammin ihmiset ottavat sen vastaan ja käyttöön”, Taanquist toteaa.

Nyt on aika yhdistää makuuhuoneet älykotiin

LINAK näki puheohjausratkaisuaan kehittäessään ylimääräistä vaivaa pitääkseen käyttäjien tiedot turvassa.

”Ensinnäkin käyttäjien tietoja säilytetään salausta käyttävässä pilvipalvelussa, toisekseen järjestelmä kerää mahdollisimman vähän tietoja, ja kolmanneksi käyttäjät voivat halutessaan milloin tahansa poistaa tietonsa.” 

LINAK® -puheohjausratkaisun – Wi-Fi-yksikkö, pilvipalveluiden käyttöönotto, sovellus ja älykodin toiminnot mukaan lukien – käyttöönotto on jo alkanut, ja se tulee saataville vuoden 2020 aikana.


Mitä ”taidot” ja ”toiminnot” tarkoittavat
Amazon Alexassa ja Google Assistantissa on erilaisia ominaisuuksia, jotka vastaavat älypuhelinten sovelluksia. Amazon kutsuu näitä ”taidoiksi” (”skills”), Google taas ”toiminnoiksi” (”actions”).

Kummassakin järjestelmässä on tietyt perustoiminnot, mutta myös ulkopuoliset tahot voivat kehittää niihin erilaisia lisätoimintoja. Esimerkiksi LINAK on kehittänyt lisätoimintoja LINAK-karamoottorijärjestelmiä käyttävien säädettävien sänkyjen puheohjausyksiköille.

LINAK-puheohjausratkaisu toimii sekä Google Assistantin että Amazon Alexan kanssa.


Mitä ”Smart Home” eli ”älykoti” tarkoittaa?
”Smart Home” -termin keksi IBM 1990-luvun loppupuolella. Siinä ”Smart” on lyhenne sanoista ”Self-Monitoring Analysis and Reporting Technology” (itseään valvova analysointi- ja raportointiteknologia).  Samasta asiasta käytetään toisinaan myös nimityksiä ”kotiautomaatio” ja ”kotijärjestelmä”.

Arkikielessä sanoilla viitataan nykyaikaisiin asuntoihin, joissa on erilaisia kodinkoneita, valaisimia ja muita laitteita, joita käyttäjät voivat hallita etäältä käsin – tavallisesti joko mobiilisovelluksella tai puheohjausyksiköllä.

Nyt on aika yhdistää makuuhuoneet älykotiin
 

Tavallisimpia älykodin laitteita ovat televisiot, äänentoistojärjestelmät, video- ja muut viihdelaitteet, jääkaapit, pesukoneet, kuivausrummut, paahdinuunit, lämmitys- ja ilmastointilaitteet sekä valaisimet. Joissakin näistä on myös kamera ja turvajärjestelmä.

 
Google, YouTube ja Google Home ovat Google LLC:n tavaramerkkejä.
Google Assistant ei ole saatavilla joissakin maissa ja tietyillä kielillä.
Amazon, Alexa ja niihin liittyvät logot ovat joko Amazon.com, Inc:n tai sen konserniyhtiöiden tuotemerkkejä.
 

Lähteet

*) Lähde: VoiceBot.ai ”Smart Speaker Consumer Adoption Report 2019”

**) Lähde: businessinsider.com, 7.1.2020, ”Google just revealed that half a billion people around the world are using the Google Assistant”.

 

Tiedostot

Esittelyssä säädettävien sänkyjen puheohjaus

Älykaiuttimia alkaa olla kaikkialla – myös makuuhuoneissa. Liitettävyyspakettimme avulla yrityksesi voi taata valmistamisensa sänkyjen tulevaisuuden, vahvistaa brändiään ja auttaa käyttäjiä muuttamaan arkirutiinejaan. Yrityksesi kannattaa aloittaa tuotteidensa parantaminen ja asiakkaidensa unelmien toteuttaminen LINAKin avulla jo tänään.

Haluatko kysyä jotakin?

- Tiimimme avustaa yritystäsi mielellään antamalla teknisiä tietoja, ohjeita projektien käynnistämiseen ja paljon muuta.

Ota yhteyttä