Ota yhteyttä meihin
Uutiset 12. heinäkuuta 2021

Yrityksesi asiakkaat ansaitsevat mahdollisimman mukavan ja joustavan nojatuolin

Akkukäyttöisen nojatuolin voi sijoittaa mihin tahansa pistorasian paikasta riippumatta ja ilman häiritseviä kaapeleita. Tällaiset nojatuolit ovat myös esteettisesti miellyttävämpiä. Miksi ne eivät siis ole yleisempiä? Akkujen vuoksi. Ne ovat perimmäinen syy.

LINAK BA002 -akku on pelkistetysti muotoiltu ja suunniteltu käyttökohteisiin, joissa virtajohtoa ei voida aina käyttää.

Kuten monet varmasti tietävätkin, akkukäyttöisten ratkaisujen valmistaminen ja myynti ei ole koskaan ollut helppoa, sillä akut ovat perinteiset syväpurkautuneet varastoissa, kaupoissa ja jopa asiakkaiden kotona.

Tämä saattaa lannistaa valmistajia.

Valmistajana yritykselläsikin on hyvin todennäköisesti ollut akkuja, joiden varaus on purkautunut jo ennen asennusta. Jos myymälöissä olevien tuotteiden akut tyhjenevät, myynti vaikeutuu, ja jos asiakkaille toimitetaan tyhjillä akuilla varustettuja nojatuoleja, tuotemerkin imago kärsii. Eikä kenestäkään ole mukavaa, jos esimerkiksi mökillä olevan nojatuolin akku onkin tyhjä loman alkaessa. Näin ei kuitenkaan ole enää.

Laajenna mukavuusaluettasi

LINAK® panostaa mukavuuteen tosissaan, ja teimmekin kovasti töitä, jotta löytäisimme ratkaisun edellä kuvattuihin ongelmiin. Mikä ratkaisumme on? Uusi BA002 – akku, joka toimii silloin kuin pitääkin.

Säilyttää varauksensa

Halusimme kehittää luotettavan akun, joka pysyy ladattuna tehtaalta ja esittelytiloista aina käyttäjien koteihin asti. Näin syntyi BA002-akku, jonka syvä lepotilatoiminto estää varauksen purkautumisen varastoinnin ja kuljetuksen aikana sekä silloin, kun akkua käyttävä laite on pitkään käyttämättömänä. Kun akku lähtee LINAKin tehtaalta, se asetetaan syvään lepotilaan, joten asiakkaamme voivat luottaa siihen, että akku kestää ja pitää tarvittavan varauksensa pitkään.

Ei enää uudelleenlatauksia

Uuden BA002-akun ansiosta nojatuoleja ja akkuja voi säilyttää varastossa ilman säännöllisiä uudelleenlatauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että yrityksesi voi huoletta käyttää akkuja suoraan varastosta niin testaus-, kokoonpano- kuin kuljetusvaiheessakin. Myymälöissä nojatuoleja voidaan puolestaan pitää varastossa ilman pelkoa siitä, että asiakkaalle toimitettaisiin tuote, jonka akku on tyhjä. Asiakkaat saavat nojatuolin, jota he voivat käyttää heti ja jonka varaus kestää pidemmätkin käyttötauot. Näin kaikki voittavat.

Älytoiminnot pidentävät käyttöikää

Mikä tahansa akku on toki ladattava uudelleen jossakin vaiheessa, ja BA002-akussa on tätä tarkoitusta varten äänimerkki, joka ilmoittaa, kun latausta tarvitaan. Nojatuolia voidaan käyttää latauksen aikana. Kun akku on lähes tyhjä, tuoli voidaan kuitenkin siirtää vain istuma-asentoon, jottei käyttäjä jäisi makuuasentoon, josta ei pysty nousemaan.
Akun varauksen säästämiseksi langaton Bluetooth®-käsiohjain siirtyy lepotilaan, kun tuolia käytetään harvemmin, ja sammuu nopeasti käytön jälkeen.

Enemmän lataustapoja

Olemme kehittäneet uuden magneettisen latauspisteen, johon virtajohto yksinkertaisesti napsahtaa paikalleen, kun tuoli kytketään verkkovirtaan. Jos joku kompastuu johtoon, se irtoaa helposti ja estää järjestelmän vaurioitumisen.

Tyylikästä muotoilua

Nojatuolien suunnittelijoiden on helppo sisällyttää BA002 suunnitelmiinsa, sillä se voidaan integroida kalusteeseen eli se sulautuu saumattomasti kaikenlaisiin tuolimalleihin. Innovatiivinen konseptimme lieventää seurauksia epätodennäköisessä tapauksessa jossa akun kenno vioittuisi.

Nyt suunnittelijat voivat kehittää uusia sähkökäyttöisiä nojatuoleja luottavaisin mielin, ja tuolien ulkoasustakin on helpompi tehdä houkutteleva, kun kiinteitä virtajohtoja ei ole. Tämä miellyttää sekä jälleenmyyjiä että kuluttajia. Laajenna mukavuusaluetta LINAKin avulla.

Bluetooth®-sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG Inc:n omistamia rekisteröityjä tavaramerkkejä, joita LINAK® käyttää lisenssillä.

Haluatko kysyä jotakin?

- Tiimimme avustaa yritystäsi mielellään antamalla teknisiä tietoja, ohjeita projektien käynnistämiseen ja paljon muuta.

Ota yhteyttä