Joka vuosi noin 3 000 tanskalaista menehtyy sairaalasta saamaansa infektioon. Luku on 18 kertaa suurempi kuin liikenteessä vuosittain kuolevien tanskalaisten määrä. Tanskalaisessa Horsensin sairaalassa pyritään löytämään ratkaisu tähän ongelmaan.
Taistelu vaarallisia bakteereita vastaan
Tervetuloa pitkille käytäville sairaalan kellariin, mistä kierros alkaa. Täällä on elämää, sillä osa sairaalan teknikoista työskentelee täällä ja varmistaa, että sairaalan arki sujuu odotetulla tavalla. Kahden oven takana on sairaalan pesutunneli. Se on pitkälle kehitetty automaattinen pesujärjestelmä, jossa puhdistetaan niin sängyt kuin leikkaussalien kattojen suojalevytkin. Pesutunneli on vain yksi monista hankkeista, joiden avulla Horsensin sairaala pyrkii parantamaan hygieniaa.
Työskenneltyään 17 vuotta puhdistusalalla sairaaloissa ja teurastamoissa Søren Møller valittiin Horsensin keskussairaalan huoltopäälliköksi, ja tässä tehtävässä hän on toiminut jo 21 vuotta. Vuonna 2015 hän päätti hankkia sairaalaan pesutunnelin.
”Aluksi kehitimme manuaalisen pesujärjestelmän. Kun kaikki oli valmista ja nostimme sängyn pestäväksi, huomasimme, ettei manuaalinen pesu olisi riittävän perusteellinen. Siksi aloimme tutkia mahdollisuuksia koneelliseen pesuun”, Søren Møller kertoo.
”Teimme tarjouspyynnön, jossa määrittelimme vaatimuksemme veden ja puhdistusaineen määrälle, sähkönkulutukselle sekä pesuajalle, kun pesuja tulee vuosittain 15 000. Vertailimme eri vaihtoehtoja, ja luonnollisesti valitsimme niistä parhaan. Olimme innoissamme pesutunnelin tuomista mahdollisuuksista, ja sitä tultiinkin katsomaan myös monista muista sairaaloista.”
Tiukat vaatimukset pesunkestävyydelle
Kun Søren Møller alkoi tutkia markkinoilla tarjolla olevia vaihtoehtoja, hänen tarkoituksenaan oli löytää vain sänkypesuri. Pian hän kuitenkin huomasi, että uudella koneella voitaisiin pestä myös monia muita välineitä. Siksi sairaalassa päätettiinkin investoida toiseen koneeseen laajennustöiden yhteydessä.
”Tulevaisuudessa kaikki välineet ja materiaalit tulisi voida pestä koneellisesti, sillä tällöin ne puhdistuvat paljon aiempaa tehokkaammin. Pesemme koneellisesti monia sellaisia esineitä, joita ei ennen pesty lainkaan tai ne puhdistettiin käsin. Nyt pesemme tunnelissa kaikenlaisia esineitä, ja kehitämme toimintaa edelleen, kunhan saamme toisen koneen käyttöömme.”
Sairaalasänky tanskalaisen Horsensin sairaalan pesutunnelissa
Horsensin keskussairaalan sängyissä on LINAK-karamoottorijärjestelmät, jotta ne voidaan säätää kunkin potilaan tarpeiden mukaisesti. Søren Møller korostaa lisäksi, että koska karamoottoreita käytetään muissakin pesutunnelissa pestävissä välineissä, sairaalan käyttämiin ratkaisuihin kohdistuu nykyään entistä enemmän vaatimuksia.
”On erittäin tärkeää, että LINAK tekee järjestelmistään pesunkestäviä. ”Hankimme ainoastaan sellaisia sänkyjä ja välineitä, joihin asennetut järjestelmät kestävät pesun. Kaikki sängyn osat on voitava puhdistaa pesutunnelissa. Muuten emme pysty käyttämään sänkyä. Aiemmin sängyt pestiin käsin, mutta vaaditun puhtaustason saavuttaminen oli tuolloin vaikeaa. Hygienian kannalta on siis selvä etu, jos välineet voidaan pestä pesutunnelissa”, Møller kertoo ja jatkaa:
”Lainsäädäntö velvoittaa huolehtimaan hygieniasta. Potilasturvallisuus on meille erittäin tärkeää, joten pyrimme muun muassa estämään vältettävissä olevien infektioiden tarttumisen potilaisiin. Siksi noudatamme myös Tanskan terveysministeriön alaisen tutkimusinstituutin (Statens Serum Institut) antamia infektioita koskevia kansallisia hygieniaohjeita. Tarkastamme esimerkiksi 250 huoneen puhtauden neljä kertaa vuodessa pohjoismaisen INSTA800 -puhdistuslaatustandardin mukaisesti. Näin varmistamme, että tilat puhdistetaan vaatimusten mukaisesti.”
Panostus hygienian parantamiseen
Søren Møller ei kuitenkaan näe vain suuria haasteita sänkyjen ja muiden välineiden hygieniaan ja pesuun liittyen. Horsensin sairaalassa huolto- ja hoitohenkilöstöllä on omat tarkasti määritellyt vastuualueensa puhdistustehtävissä. Järjestelmän toiminnan kannalta on välttämätöntä, että kaikki tietävät aina, kuka vastaa mistäkin. Tällöin voidaan varmistaa, että tehtävät suoritetaan vaaditulla tavalla ja että hoitohenkilöstön työpanos kohdistetaan järkevästi.
Møllerin mukaan suurin kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut muutos on sairaaloiden entistä suurempi panostus hygienian parantamiseen. ”Nykyisin otan hankinnoista päättäessäni aina huomioon välineiden pesunkestävyyden. Kaikki kulmat ja kolot on pystyttävä puhdistamaan tehokkaasti. Muuten ne eivät sovellu sairaalakäyttöön”, Møller toteaa.
Søren Møller – huoltopäällikkö
LINAK ja pesunkestävyys
Sairaalakäyttöön tarkoitettujen korkealuokkaisten sähkökäyttöisten karamoottorijärjestelmien kehittäjänä ja valmistajana LINAK haluaa auttaa sairaaloita parantamaan hygieniaa.
LINAK-karamoottoriratkaisut täyttävät luonnollisesti kaikki pesunkestävyyttä koskevat kansainväliset vaatimukset ja standardit. Jotkin tuotteemme täyttävät kuitenkin vielä niitäkin tiukemmat vaatimukset, sillä testaamme niitä huomattavasti enemmän kuin vuoden 2017 standardissa edellytetään.
Kutsumme tätä tiukkaa vaatimustamme LINAK IPX6 Washable DURA™ -standardiksi.