Uutiset 21. tammikuuta 2020

LINAK julkaisee uusia videoita, joissa käsitellään työntekijöiden tuottavuuden ja tyytyväisyyden parantamista korkeussäädettävien työpöytien avulla

Mitä hyötyä korkeussäädettävistä työpöydistä on toimistoissa? LINAK vastaa tähän kysymykseen kertomalla muun muassa aktiivisen ja terveyttä edistävän työympäristön luomisesta sekä työntekijöiden tehokkuuden lisääntymisestä ja näyttää, kuinka korkeussäädettävät työpöydät luovat arvoa niin työnantajille kuin heidän työntekijöilleenkin.

Miksi liikkuminen on niin tärkeää?
Toimistotilat ovat muuttuneet huomattavasti vuosien aikana, mutta yksi asia on pysynyt muuttumattomana: istumme yhä paljon. Vietämme valtaosan päivästä, jopa 12 tuntia, istuen.1 Istumme suurimman osan hereilläoloajastamme. Asialla on merkitystä, koska arjen liikkumattomuudella voi olla vakavia seurauksia. Paikallaanolo voi lisätä sydänsairauksien, diabeteksen, väsymyksen ja selkäkivun kaltaisten terveysriskien todennäköisyyttä.

Get more companies moving with sit-stand desks

 

Itse asiassa liikunnan puute aiheuttaa noin 30 prosenttia iskeemisistä sydänsairauksista ja 27 prosenttia diabetestapauksista.2 Joten kaikki päivittäistä liikuntaa lisäävät toimet parantavat terveyttämme. Työpöydän käyttäjän hyvinvoinnilla on merkitystä muillekin kuin hänelle itselleen. Niin työntekijä kuin työnantajakin hyötyvät terveyteen ja hyvinvointiin panostamisesta työpaikalla. Tutkimukset osoittavat, että työntekijöiden suorituskyky on suoraan riippuvainen heidän terveydestään. Sen vuoksi jokaisen työnantajan pitäisi kiinnittää asiaan huomiota.

Miten ihmiset saadaan liikkumaan?
Eräs parhaista tavoista saada yritys liikkeelle on siirtyä käyttämään korkeussäädettäviä työpöytiä. Oikeanlaisten muistutustoiminnoilla varustettujen ja intuitiivisesti muotoiltujen korkeussäädettävien työpöytien hankkiminen on erinomainen tapa aloittaa työntekijöiden hyvinvointiohjelma. Kannattaa muistaa myös, että toimistoissa liikettä voidaan lisätä mihin tahansa. Toimistoihin voidaan lisätä liikettä lukemattomin eri tavoin, ja sovelluskohteet ulottuvat yhden jalan telineistä monijalkaisiin kokouspöytiin. Tärkeintä on pohtia sitä, missä ihmiset viettävät aikaansa. Todennäköisesti he eivät ole jatkuvasti työpöytänsä ääressä. Ympäristön joustavuutta voidaan edistää lisäämällä liikettä sisustukseen ja muotoiluun, jolloin vaikutukset ulottuvat niin kokouksiin, yhteistyöhön kuin muuhunkin kanssakäymiseen.

Korkeussäädettävien työpöytien edut
”Korkeussäädettävien työpöytien käytöllä on lukuisia terveysvaikutuksia, ja tutkimukset ovatkin osoittaneet, että jo muutaman minuutin seisominen joka tunti helpottaa painonhallintaa, parantaa mielenterveyttä sekä edistää tyytyväisyyttä ja terveyttä”,  LINAK U.S. Inc.:n DESKLINE-divisioonan johtaja Michael Cook luettelee. ”Tutkimukset osoittavat myös, että mitä enemmän työntekijät käyttävät työpöytiään, sitä parempia työntekijöitä he ovat. Heidän sairauspoissaolonsa vähenevät, he ovat keskittyneitä sekä entistä tuottavampia ja vähemmän stressaantuneita3.

Get more companies moving with sit-stand desks

 

Mayo-klinikan ja Arizonan valtionyliopiston Obesity Solutions -hankkeen johtajan James Levinen mukaan työntekijöiden aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävien investointien tuotto on tavallisesti 3–7 dollaria jokaista sijoitettua dollaria kohti. Korkeussäädettävistä työpöydistä on siis työnantajille hyötyä monin eri tavoin.”4

Seisominen aktivoi terveyttä edistäviä entsyymejä5, kiihdyttää verenkiertoa ja tekee hyvää väsyneille lihaksille6 sekä tasapainottaa kehon eri osiin kohdistuvaa kuormitusta. Jo istuma-asennosta seisomaan nouseminen on terveydelle hyväksi.7 Se pakottaa kehon työskentelemään painovoimaa vastaan ja pitää luustolihakset vahvoina. Viime aikoina on keskusteltu siitä, kuinka usein istuma- ja seisoma-asentojen välillä tulisi vaihdella, ja eräs suositus on, että päivittäin tulisi seisoa kaksi tuntia, 15 minuuttia joka tunti.8 Varsinainen tavoite on kuitenkin jatkuva liike .

”Asiasta käyty keskustelu on välillä täysin harhaanjohtavaa”, Cook toteaa. ”Eräskin vastikään tehty tutkimus osoitti, että pitkäkestoisella seisomisella voi olla haitallisia vaikutuksia, kuten epämukavuuden tunnetta ja ajatustoiminnan hidastumista, mutta tiedämme, että istumisella voi niin ikään olla vakavia seurauksia. Kyse ei ole siitä, että pitäisi tehdä vain toista. Ratkaisu on tehdä molempia sopivassa suhteessa. Sen sijaan, että yrityksissä keskityttäisiin istumiseen tai seisomiseen, niiden kannattaisi kiinnittää huomiota liikkeeseen ja kannustaa luomaan työympäristöstä entistä aktiivisempi.”

Get more companies moving with sit-stand desks

 

Hyödyt yksittäisille ihmisille (10):

  • Syöpäriskin väheneminen
  • Sydän- ja verisuonitautiriskin väheneminen
  • Kalorien palaminen
  • Energiatasojen nousu
  • Lihasten aktiivisuustason nousu
  • Painonhallinnan edistäminen
  • Mielenterveyden tukeminen

Hyödyt työnantajalle

  • Sairauspoissaolojen vähentyminen
  • Tuottavuuden parantuminen
  • Työn laadun ja tehokkuuden parantuminen
  • Työntekijäryhmien välisen yhteistyön lisääntyminen
  • Keskittymisen parantuminen ja stressin vähentyminen

Laita yrityksesi liikkeelle
Vaikka korkeussäädettävät työpöydät ovatkin jo jonkin aikaa kasvattaneet suosiotaan ympäri maailmaa, monilla työpaikoilla niitä ei ole vielä otettu käyttöön. Cookin arvion mukaan Pohjois-Amerikassa vain 10 prosenttia työpöydistä on korkeussäädettäviä. Sen vuoksi lukuisat ihmiset ja yritykset eivät pääse nauttimaan liikkeen lisäämisen tuomista eduista. Jos sinä tai yrityksesi ette vielä ole siirtyneet käyttämään korkeussäädettäviä työpöytiä tai jos harkitset niiden hyödyntämistä seuraavassa sisustusprojektissasi, tutustu korkeussäädettävien pöytien etuja esitteleviin videoihimme ja jaa ne muillekin.

 

Lähteet

  1. Garrett, G., Benden, M., Mehta, R., Pickens, A., Peres, S., & Zhao, H. (2016). Call Center Productivity Over 6 Months Following a Standing Desk Intervention. IIE Transactions on Occupational Ergonomics and Human Factors, 2–3, s. 188–195.
  2.  Healy, G., Lawler, S., Thorp, A., Neuhaus, M., Robson, E., Owen, N., & Dunstan, D. (2012). Reducing prolonged sitting in the workplace. An evidence review: full report. Melbourne, Australia: Victorian Health Promotion Foundation.
  3. Hedge, A. (18.3.2016). Sit-Stand Working Programs. Osoitteesta http://ergo.human.cornell.edu/CUESitStandPrograms.html
  4. Hedge, A. (2017). Ergonomic Workplace Design for Health, Wellness and Productivity. Boca Raton, FL: CRC Press, Taylor & Francis Group .
  5. Institut für Gesundheit und Ergonomie. (2018). Korkeussäätömuistutusten tehon mittaaminen. LINAK.
  6. Levine, J., & Yeager, S. (2009). Overweight? Depressed? You Have Sitting Disease. In J. Levine, & S. Yeager, Move a Little, Lose a Lot: New N.E.A.T. Science Reveals How to Be Thinner, Happier, and Smarter. Harmony.
  7. Lytle, T. (22.2.2017). Promote an Active Workforce with Standing Desks. Society for Human Resource Management -sivustolta osoitteesta: https://www.shrm.org/hr-today/news/hr-magazine/0317/pages/promote-an-active-workforce-with-standing-desks.aspx
  8. Miles-Chan, J., Sarafian, D., Montani, J., & al., e. (2013). Heterogeneity in the energy cost of posture maintenance during standing relative to sitting: phenotyping according to magnitude and time-course. PLoS One, e65827, 8.
  9. Saeidifard, F., Medina-Inojosa, J., Supervia, M., Olson, T., Somers, V., Erwin, P., & Lopez-Jimenez, F. (1.3.2018). Differences of energy expenditure while sitting versus standing: A systematic review and meta-analysis. European Journal of Preventive Cardiology, 522–538.
  10. Tatta, J. (2017). Return to Movement. Kirjassa Heal Your Pain Now: The Revolutionary Program to Reset Your Brain and Body for a Pain-Free Life. Boston: Da Capo Press.
  11. Van der Ploeg, H., Chey, T., Korda, R., Banks, E., & Bauman, A. (2012). Sitting Time and All-Cause Mortality Risk in 222 497 Australian Adults. Arch Intern, 172(Nro 6), 494–500.
  12. World Health Organization. (2009). Global health risks. Mortality and burden of disease attributable to selected major risks. Geneve: World Health Organization.

 

Tilaa LINAKin uutiskirje

Seuraa karamoottoriteknologian kehitystä sekä sitä, miten tämänhetkiset megatrendit vaikuttavat siihen ja miten se vastaa tulevaisuuden globaaleihin haasteisiin.